Kohtaamisia

Tilanne vaikutti jo käyvän vaikeaksi - vaivaton ja helppo tunnelma töppäsi luun kurkkuun ja Yana tarkasteli Honawia. Toinen ei käynyt hätäiseksi, sitä ei nähnyt ulkoa, mutta pienen ristiriitaisuuden Yana oli uroksessa aistivinaan. Narttu tunsi itsensä jotenkin hankaloittavan asiaa, vaikka tosiasiassa kanssakäymisen jonkun täydellisen tapauksen kanssa ei pitäisi olla vaikeaa. No, sitä se nyt hetkellisesti oli; Yana tiesi, että hetkellisesti, sillä se huomasi, että Honaw halusi varmistaa asian molemminpuolisuuden ennen kuin menisi liian pitkälle. Ehkä Yanan olisi pitänyt olla luontevampi vastauksessaan ja uskaltaa paljastaa edes vähän enemmän. Kun toinen puntaroi asiaa, Yana odotti ja tuijotti jo hieman häpeissään liekkeihin. Honaw avasi suunsa, mutta Yana ei kuitenkaan kuullut sanoja. Se katsoi taivasta sinisillä silmillään ja sulki ne hetkesti vetäen pitkän hengenvedon sisäänsä. Yana ravisti turkkiaan ja yritti sisäistää asiat huippunopeudella keksien jotain sanottavaa.

Äänensävy kävi seuraavan repliikin aikana vähän sekaisena, mutta huokaisi kuitenkin ja yritti pysyä rentona. Toinen oli melko lähellä, ja Yana alkoi tuntea myötätuntoa - ei sääliä, ei todellakaan. Honaw ei kuitenkaan hätiköinyt, vaan se tiesi mitä teki ja sen myös näki. Uros otti asiat rauhallisesti eikä valkoturkki voinut kuin vähän keinauttaa päätään, kun toinen katsoi. Tuuli kävi susinaaraan turkkiin, kun se istui pikkuhiljaa pienenevän liekin vierellä paljasta taivasta vasten. Narttu yritti saada toisen ymmärtämään vastaten hiljaa ja rauhallisesti, mutta pysyttäytyen asiallisena ja ystävällisenä. Se todellakin toivoi, että toinen ymmärtäisi. Samalla se viestitti selkeästi tietävänsä, ettei Honaw ollut heikko - kyllä Yana uskoikin sen kestävän, lähinnä narttua ihmetytti että sitä kiinnosti niinkin paljon.
» Tiedän, Yana tokaisi. Se oli kliseinen sana, mutta tässä suhteessa sopi tilanteeseen parhaiten. Kyllä, se tiesi että toinen piti siitä, ja se halusi kertoa toiselle että tunne ei ollut yksipuolinen.
» Minäkin pidän sinusta, ihan tosissani. Minulla ei ole ketään - olisin sanonut sen, jos olisikin. Ne sanat olivat kaiku, joiden sanominen ei ollut Yanalle helppoa. Se ei ollut puhunut kenellekään pitkään aikaan, ja tällaiset sanat - ne vetivät Yanan hetkeksi miettimään. Suorasukainen oli Yanan viimeinen lause, mutta se toivoi Honawin tietävän, että niiden sanominen sattui myös valkoturkkia itseään.

Honaw helpottui silminnähden Yanan vastauksesta, hän ei siis ollut yksin tunteensa kanssa.
Uroksella ei oikeastaan ollut hajuakaan kuinka pahalta toisesta tuntui sanoessaan todet sanansa, sillä lettipäinen ei ollut koskaa varsinaisesti ajatellut säälitellä itseään yksinäisyydestä. Tuo oli vain sitkeästi ajatellut että joskus jonkun mukavan persoonan hän vielä löytäisi, ja niin oli nyt tapahtunut. Sen sijaan Honaw arvaili että Yana oli tuntenut itsensä yksinäiseksi matalan asemansa puolesta, ollessaan ilman minkäänlaista perhettä -ei puolisoa, ei nähtävästi enää vanhempiakaan, ei isovanhempiakaan. Honawilla oli aina niin paljon ajateltavaa ettei tuo ollut oikein koskaan yksinkertaisesti ehtinyt pohtia yksinäisyyttään sen tarkemmin, mutta millaista oli ollut Yanan elämä, siitä ei uros voisi sanoa mitään.

Honaw oli jo aikaisemaisillaan taas suunsa, kun tuo tajusi jälleen melkein ottaneensa pönöttävän, neutraalin asenteen. Eikö se nyt malttaisi vain jäädä taka-alalle, juuri kun uroksen pitäisi ihan oikeasti osata puhua välillä tunteittensakin kautta... Tuota tuskastutti oma asenteensa, mutta juuri se saikin Honawin muuttamaan sitä niin suurella vimmalla: jälleen hän hymyili, tällä kertaa aivan oikeasti ja selvästi. Häntäkin nytkähti jopa kerran, kaksi, iloisen oloisesti ja silmät loistivat yhtä aitoa hymyä kuin koko olemuksensakin. Jos Honaw aikoisi saada Yanan itselleen ei parannut peitellä itseään.

"Mutta sinulla voisi olla" uros sanoi ja heilautti korvaansa niin että sulkakorut heilahtivat. Jos Honaw olisi kehdannut (ja tiennyt naaraan mielipiteen asiasta), tuo olisi varmasti painanut kylkensä toisen kylkeä vasten. Varmuuden vuoksi raitaturkki piti silti vielä pienen välimatkan, hän tahtoi antaa itsestään asiallisen kuvan.

Yana oli iloinen siitä, että Honaw tuntui päässeen kuorestaan. Se hymyili ja Yanasta tuntui oikeasti kivalta pitkään aikaan. Naarassusi heilautti päätään ja vilkaisi jalkaansa - siitä tämä kaikki oli lähtenytkin, mokomasta rikki menneestä jalasta. Naaras oli yksin, ollut pennusta asti - äiti oli kuollut, isää Yana ei tuntenut, eikä sen koommin kummankaan vanhemmistaan sukuakaan. Puolisoa ei ollut, vaikka Yanalla olisi ollut mahdollisuuksia, mutta se halusi löytää juuri sen oikean. Ja tuossa vieressä se näytti könöttävän, se Yanan silmin oikea. Valkoturkin sisällä levisi pieni hymy - Honaw todella helpottui naaraan sanoista. Ehkäpä se voisi oikeasti luottaa siihen, että tuo toinen piti siitä, niin epäuskottavalta kuin se kuulostikin. Honawin perheestä Yana ei tiennyt, mutta kyllä tulisi senkin vuoro kysyä; aikanaan, jos siihen oli tarvetta.

Päällikkö antoi hymyn kohota kasvoilleen, eikä Yana voinut olla hymyilemättä kevyesti takaisin. Se ei virnistellyt, vaan hymyili kuten aina - sirosti, kainosti, kauniisti. Yana tunsi kerrankin olonsa hyväksi jonkun rinnalla, ja todella arvosti sitä tunnetta. Honaw oli juuri sellainen kuin pitikin - ehkä vähän kivikasvoinen toisinaan, mutta kyllä siitä herkeäisi sisempikin puoli paljastumaan ajan kanssa. Sitäpaitsi, se oli sanonut Yanaa kauniiksi. Ja kun se sanoi niin tietämättä toisen kiinnostuksesta, se todellakin tarkoitti sitä. Ainakin naaraksen mittapuulla.

Seuraavat Honawin sanat olivat moniselitteiset - kysymys ja toteamus samaan aikaan. Aiyana tiesi kuitenkin, että se tulisi vastaamaan - miten lie, se uskoi vastauksen kelpaavan päällikölle. Jos se vain olisi... kyllä.
» Niin. Sitä en todellakaan pistäisi pahakseni, Yana tokaisi. Naaras kertoi urokselle, että tarkoitti nimenomaisesti ruskeaturkkista itseään. Yana työntyi epäröimättä Honawin lähelle ja liikautti kuonollaan toisen niskakarvojaan näykäten kevyesti tämän säästä. Silmät yhdessä vaiheessa sulkien valkoturkkinen susi tiesi sen jo.

Honawin vihjausta seuranneet sekunnit kuuluivat eittämättä niihin elämänsä pisimpiin. Uros odotti malttamattomana vastausta, silti tietämättä että haluaisiko sittenkään kuulla sitä -vaikka tuo oli melkein täysin varma ettei Yana kieltäytyisi, asui Honawin sisällä silti se pikkuinen pessimisti joka muistuttaa itsestään aina silloin kun sen pitäisi olla vain hiljaa.

Ja kun Yana lopulta antoi vastauksensa, tuli lähelle ja pienesti näykkäsi Honawin pörröistä säkää, olivat ne sekunnit ehkäpä uroksen hämmentävimmät. Tuo ei olisi uskonut valkean tulevan niin nopeasti vastaan, mutta eipä ollut syytä valittaakaan. Ei, päin vastoin, Honaw oli onnensa kukkuloilla saadessaan vihdoin olla niin lähellä tuota susinaarasta. Onnensa kukkuloilla tuo sulki silmänsä ja painautui Yanan kylkeä vasten, nauttien vain hetkistään naaraan lämmössä ja läheisyydessä. Jopa niin paljon Honaw innostui että muutaman kerran lipaisi vaaleanpunaisella kielellään valkeaa poskea, ihan vain ilmoittaakseen kuinka iloinen oli ja kuinka toisesta pitikään.

Seuraavat hetket tuntuivat epäuskottavilta. Honaw painautui toisen kylkeen ja naaras laski päänsä toisen selälle. Yana tiesi, että päätös oli ollut hyvä. Ehkä hieman peläten se mietti muiden laumalaisten ilmeitä, kun ne näkisivät Yanan päällikön puolisona. Rohkeana valkea susi otti tehtävän vastaan; se ei ollut klaanin päätettävissä, kenen kanssa Honaw halusi olla ja oli.

Karheaturkkinen nuolaisi pari kertaa toisen poskea, ja Yana hymyili. Narttu painoi poskensa hetkeksi toisen poskea vasten ja istui siinä paikallaan, hiljaa toisen vierellä. Yana oli päätöksensä tehnyt. Se nuolaisi toista myös, tällä kertaa samaan aikaan voimakkaasti ja pehmeästi, ei satuttanut. Yana nuolaisi Honawin niskaa - se ele oli nartulle itselleen juurikin se tunnekuohuja aiheuttava, jos sen joku toinen susi valkoturkille teki. Yanan kaikki vuosien varrella kaipaama ja antamaton läheisyys pääsi purkautumaan, ja se toivoi, ettei Honaw pistäisi sitä pahakseen. Liian tungettelevaksi Yana ei missään nimessä halunnut käydä, mutta sekin oli iloinen tapahtuneesta. Se toivoi, että päällikkö uskaltaisi antaa tunteensa järjen edelle - Honawin luonteelle se saattoi olla hyvin vaikeaa, mutta todellakin sen arvoista eikä Yana saattanut kuini kuvitella, millainen Honaw oli. Ehkä sille riitti läheisyys, ehkä se halusi kieriä hetken taljalla leikitellen. Yanakaan ei halunnut mennä pentujentekopuuhiin asti, voisiha sitä läheisyyden muutenkin osoittaa ja siihen olisi vielä aikaa. Naaras hengitti Honawin tuoksua sulkien silmänsä ja huohottaen muutaman henkäyksen ajan, ennenkuin se taas hengitti normaalisti. Se piti siitä, että uros ottaisi ohjat omiin käsiinsä; jäisi nähtäväksi, mikä olisi Honawin seuraava liike. Ehkä rohkeampi, ehkä kainompi?

Vaikka Honaw ei tilanteesta aivan yhtä hämillään ollut kuin Yana, oli tuo silti jokseenkin oudossa mielentilassa. Uros oli tottunut niin pitkään olemaan yksin ja ilman kosketusta että oli jo melkein unohtanut miltä se tuntuikaan. Olihan tuolla luottoystävänsä jonka kanssa jakaa asioita, shamaanin kanssa hän oli välillä paljonkin tekemisissä, metsästysryhmä oli välillä melkein yhtä tiivis kuin perheyhteisö. Mikään noista ei silti koskaan voinut olla läheisyydessä samalla tavalla kuin oma puoliso, ei abstraktisti eikä konkreettisesti.

Honaw nautti toisen hyväilystä ja hengityksestä turkkiaan vasten, opetteli löytämään itsestään uusia puolia, kyöhnäsi naarasta vasten. Kuten Yana arvasi, ei Honawin ollut kovinkaan helppoa olla avoin. Eihän tuo toki mikään sisäänpäin kääntynyt erakko ollut, ei myöskään ujo eikä arka, mutta jos vaivalla ensin opetteli olemaan totaalinen kivikasvo ja sitten se pitäisikin ykskaks unohtaa, niin ei ollut raasulla helppoa. Honaw esimerkiksi pähkäsi pitkään, uskaltaisiko ehkä hieman näykätä Yanaa niskasta, kunnes tuo lopulta tajusi että mikä häntä estäisi hellyyttään osoittamasta? Omat pinttyneet tavat? Ei tänä iltana, kiitos vain!

Ei, niin pitkälle ei Honawkaan aikoisi mennä vielä että edes ajattelisi lähteä heti alkuun hakemaan jälkikasvua -tai ehkä tuo ajatteli, mutta vain hieman ja pienen hetken ajan. Tuo tiesi isänsä, isoisänsä ja isoisoisoisoisänsä kääntyvän haudassaan niin päättäessään, mutta Honaw ei kiirehtinyt. Toki oli totta että jokainen tuon metsästysmatka saattaisi olla viimeinen, yksikin osuma edes kaviosta ja uros saattaisi olla revontulien tuolla puolen, mutta voisihan se kivikin pudota päähän... Toki Honawiakin huolestutti että katkeaisiko pitkä, ihmisten aikaan asti jatkuva sukulinja häneen, olihan hänellä ikääkin jo seitsemän vuotta eli ei pitkää aikaa kuluisi ennen kuin vanhuus alkaisi vaivata; silti jokin pidätteli nyt urosta. Tuntui kuin tuossa olisi ollut kaksi persoonaa joista toinen tahtoi suorastaan syöksyä Yanan kimppuun, mutta toinen esti ja kielsi lukiten vaistonvaraisemman puoliskon piiloon.
Ehkä Honaw ei vain osannut sittenkään luopua täysin päällikön jäykkyydestä. Yanaa se tuskin onneksi haittasi.

Sen sijaan Honaw puski toista sivulta, puskisi nurin jos saisi itse päättää. Tuo tuhahti iloisesti sidottua häntäänsä heiluttaen, painaen muhkeat polkuanturansa valkoista turkkia vasten kuin leikkiin kutsuen. Honaw nuortui muutamassa minuutissa vuosia.

Yana tunsi toisen tassut kyljellään, leikkisästi. Honaw näytti heittäneen järjen viimein nurkkaan ja hieman villiintyen näytti toisen puolensa. Uros ei halunnut käskeä, mutta tuon painaessa tassunsa Yanaan susinarttu tunsi kuitenkin pienen pistoksen siitä, että Honaw myös odotti siltä jotain. Olihan se ottanut ohjat - niinkuin Yana halusikin.

Uros vaikutti niin vilpittömän iloiselta, että Yanankin mieli puhdistui. Se vastasi leikkiin työntäen omat tassunsa toisen turkkiin ja kaatuen selälleen taljalle. Siitä se kääntyi kyljelleen ja antoi toisen painaa tassunsa naaraan puhtaanvalkoiseen turkkiin odottaen taas seuraavaa siirtoa. Yanasta tuntui pitkään aikaan siltä, että se sai vapautua. Yanan elämässä oli kääntynyt uusi luku, joka kirjoitettaisiin uudelle paperille uudella, kirkkaammalla musteella.

Yana huomasi pientä ristiriitaisuutta Honawissa - ikään kuin kaksi narua olisi vetänyt sitä eri suuntiin. Narttu tiesi, että joskus sen oli määrä synnyttää Honawille seuraaja - ei kuitenkaan heti nyt. Yana ei halunnut, että se ainoa merkitys olisi saada päällikölle pentu - se olisi valmis luopumaan henfestäänkin, jos se sellaiseen pakotettaisiin. Yanan mielestä heti ei kuulunut tehdä niin. Pelkkä leikkiminen ja hellyys kyllä riittäisivät, ja jos Honaw oikeasti halusi niin hetken Yana voisi pidemmälle mennä - muttei kuitenkaan niin, että siitä aiheutuisi valkotukille mitään riskejä tulla kantavaksi. Sitten Yana heitti edellisen kuoren pois - toimikoot ainakin itse vaistonvaraisesti, jos Honaw ei niin tehnyt. Joskus oli vain paras näyttää sisimpänsä avoimesti. Susi nuolaisi Honawin päätä, poskea, otsaa, toisen ollessa sopivalla etäisyydellä. Ajatuksillaan ja katseellaan Yana viestitti, että se tekisi, mitä Honaw haluaisi.

Honaw ilahtui silminnähden Yanan lähtiessä mukaan leikkiin -ja leikkiin todellakin, sillä uroksella ei kaikesta huolimatta ollut mitään taka-ajatuksia. Kyllähän tuon mielessä pyöri yksi jos toinenkin mahdollisuus, mutta ne saivat jäädäkin vain mielentuotoksiksi: hassua kyllä, Honaw ajatteli Yanan tavoin ettei tahtonut iskeä toisen otsaan mitään synnyttäjän leimaa. Olihan se totta että ajatus Aiyanasta tuon parina lähti juurikin siitä huolesta ettei varttuneella puolisudella ollut vieläkään poikaa joka valita hänen seuraajakseen, mutta ehkä juuri siksi Honaw yrittikin pysyä nyt hienotunteisena: tuo ei ikimaailmassa tulisi koskaan, koskaan myöntämään nartulle sitä seikkaa, he olisivat molemmat onnellisempia jos asiasta ei puhuttaisi. Honaw näyttäisi että näki Yanassa muutakin kuin pentutehtaan ja viihdyttäjän -siinä mielessä naaras sai olla todella onnellinen, sillä kaikki lauman urokset eivät olleet samoilla ajattelevaisilla aallonpituuksilla päällikkönsä kanssa.

Honaw paineli käpälillään hellästi toisen kylkeä ja lapaa, pusutellen kielellään oikein sylikoiramaisesti Yanaa takaisin. Ruskeaturkkisen häntä heilui villisti ja takajalat talsivat paikoillaan silkasta innokkuudesta; Honaw sai ensimmäisen kerran sitten nuoruutensa näyttää ihan täysillä tunteitaan, ja niinhän uros myös tekikin. Tuo ei malttanut pysyä paikoillaan, vaan astui Yanan yli makaavan naaraan toiselle puolelle, nuuhki ja nuoli, palasi takaisin toisaalle ja lopulta jäi jokseenkin puolitiessä puoliksi makaamaan Yanan kyljen päälle niin että nuo muodostivat melkein T-kuvion. Honaw jatkoi toisen korvien näykkimistä ja tuhahti jälleen -valkoturkkisen hyväksyvä katse ja lämpö eivät kamalasti helpottaneet takkuturkin kamppailua itsensä ja mielitekojensa kanssa, mutta yhä vain tuo oli raudanlujasti voitolla. Järki, se vain aina tuntui voittavan tunteet.

Yana tiesi, että sen toki olisi joskuss Honawille synnytettävä, mutta se ajatus ei kuulunut siihen hetkeen. Toki naaras olisi halunnut päällikön tuntevan olonsa luontevaksi, mutta jos viitta oli ja pysyi uroksen päällä vaikka sitä yrittäisi vetää pois, olkoon sitten. Yana nautti toisen hellimisestä, kun Honaw painoi polkuanturansa toisen turkkiin ja koskettelu kielellään sen kylkeä ja päätä. Jos Honaw halusi mennä pitkälle, sitten mentiin, jos ei, niin sitten ei. Yana antoi toisen päättää.

Valkoturkkinen sulki silmänsä ja makasi siinä hetken mietiskellen, kun toinen jatkoi painellaan ja lipaisi yhtenään nartulle turkkia. Se kävi entistä innokkaammaksi, kun Yana mietti. Nartun voimakastahtoisuus voisi olla ongelma - se ei halunnut tehdä pakosta yhtään mitään. Yanan täytyisi ennemmin tai myöhemmin osata joustaa mielipiteissään, mutta sen susi kyllä voisi tehdä. Molemminpuoliset uhraukset olisivat suhteessa tarpeen, mutta niinhän ne aina. Sitten susi avasi silmänsä ja havahtui vilkaisten Honawia. Kyllä, Yana piti siitä. Se painoi käpälänsä toiseen. Yana piti leikistä, mutta kello kävi ja täytyisi saada nukkumapaikkakin selville. Se oli arvattavissa, mutta Yana katsoi silti Honawia leikin lomassa ja nuolaisi toisen poskea.

Aina kun Yana lipaisi Honawia kielellään, sai jälkimmäinen aina siitä lisää vettä myllyynsä. Jos uros olisi ollut kissa, tuo olisi varmasti kehrännyt niin että koko luola kuulee -sen taidon puutteessa häntä heilui kuin propelli ikään ja ilme oli mitä iloisin. Silmät pilkahdellen Honaw hippuisen narskutti Yanan korvaa ja oli muutenkin harvinaisen leikkisänä -joskus tämäkin ihme oli nähtävä!

Yanan eleet ja katseet kielivät vaikka mitä, kaikkea mikä sai Honawin olemattomat sukat pyörimään jaloissa. Uroksen tahdonvoima oli koetuksella kuten varmasti jokaisella siinä tilanteessa olisi: Honaw päätti poiketa muista sillä että tuo vastustaisi kiusauksen. Ihan oikeasti vastustaisi.
Niinpä uros mielessään läimäytti henkistä itseään ja potki tuohon rotia: okei, hienoa, hän oli osannut näyttää tunteensa ja vieläpä ihan myrskyten. Aivan kaikkia puoliaan tuon ei silti tarvinnut esitellä, sillä vaikka n. 80% muista olisi tehnyt sen mikä on luontevinta ja noussut päälle, halusi Honaw olla nyt murentamatta aivan kaikkea kivimaskistaan. Sillä uros myöskin ehkä tavallaan tahtoi myöskin hieman kerätä pisteitä: tuo tahtoi näyttää olevansa vahva mieleltään, pysyvän päätöksissään ja olevansa aina tunteidensa herra vaikkei se aina, varsinkaan nyt, mitään helppoa ollut.

Honaw laski leukansa Yanan kaulalle ja sulki silmänsä; nyt hän rauhoittuisi. Puolisusi ei suukotellut, kiehnännyt eikä liikahtanut milliäkään mihinkään suuntaan vaan makasi vain siinä puolittain toisen päällä, silmät ummessa ja mielessään hitaasti kymmeneen laskien. Honaw huokaisi ja rentoutui, avasi sitten silmänsä ja pienen hetken pysytteli hiljaa, nauttien vain toisen lämpimästä ruumiista.

"Oletko väsynyt?" tuo kysyi, hilliten halunsa lisätä loppuun 'anteeksi'. Urosta alkoi jo hieman nolottamaan edellinen turteenpurkauksensa, tuo ei ollut tottunut sellaisiin, mutta hän ei siltikään lähtisi anteeksi pyytelemään -ettei vain jämpti, kova rooli valuisi kokonaan hiekkaan. Honaw oli selkeästi oman asemansa vanki, ja olisi sitä niin kauan että voisi siirtää sen pojalleen, jota taaskaan ei koskaan syntyisi ellei tuo antaisi itselleen lupaa heittäytyä jälleen uuteen tilanteeseen. Honaw tiesi kyllä että se olisi normaalia, ehkäpä jopa hieman hänen asemaansa vahvistavaa, muttei osannut käsitellä sitä seikkaa että hyvin luultavasti tuo ei pysyisi toimituksen aikana kovinkaan kivikasvoisena, tai ei ainakaan ennen sitä. Jos jo leikkimielisyys ja toisesta avoimesta pitäminen saivat uroksen häpeämään toimintaansa, niin miltä tuosta tuntuisi muistella sitä jos tuo menettäisi kokonaan kaiken itsehillintänsä?

Kuullessaan Honawin kysymyksen Yana olisi voinut ponkaista pystyyn ja nyökytellä niin, että pää kolahtaisi kiviseen maaperään, mutta siihenkin naaras taisi olla jo liian väsynyt. Se ei reagoinut Honawin leikkimielisyyteen niin vahvasti kuin ennen - blackout, äkkinäinen väsyminen. Yana tunsi liikkeensä raskaina ja väisteli toisen vihreitä silmiä kertoen eleillään, että enää ei jaksaisi. Narttu sulki silmänsä ja henkäisi syvään yrittäen sitten hontelosti ponkaista kolmella jalalla ylös.

» Olen minä vähän, Yana tokaisi haluten välttää kysyvät katseet parhaansa mukaan. Se sai itsensä kammettua jaloilleen ja hetken tunsi pienen piston; mihin se olikaan mennyt ryhtymään? Ei kertakaikkiaan mihinkään järkevään. Sitten se taas vilkaisi päällikköä ja tuli sille tuulelle, että päätös oli ollut oikein hyvä. Yanalla oli tapana jäädä vielä järkeilemään jo tapahtuneen kanssa - mikä häpeä olisikaan Honawille, jos narttu nyt ilkeästi virnistellen luikkisi häntä koipien välissä juoruamaan klaanilaisille. Voisihan Honaw aina puolustautua fiksusti, mutta moni hiemankin juorunhaluisempi susi pistäisi varmasti hyvällä temmolla vastaan ainakin mielikuvissaan. Yana virnisteli ajatukselle - mutta ei se nyt ollut yhtäkkiä sanomassa, ettei toisesta pitänytkään. Kyllä Yana Honawista piti. Nartun itsepäisessä luonteessa piili silti pieni tivaamisenhalu toisen kuorta kohtaan. Heittäkööt sen nurkkaan - Yana oli sitä mieltä että joko ei tehdä mitään tai sitten toimitaan oikeasti, kunnolla. Ehkei Yana niin pitkälle halunnut mennä, mutta silti sitä kävi ärsyttämään toisen pokerinaama. Ehkei Honaw voinut sille mikään, ja nyt huomioiden, että kyseessä oli Yanan äkillinen puuska - mutta nartusta tuntui, että se halusi sulatella tietojaan ja painella karkuun. Silti samalla se halusi jatkaa, mennä vielä edemmäs. Ristiriita velloi Yanan sisällä, ja se nielaisi. Se vilkaisi Honawia 'ei kysymyksiä, kiitos'- katseellaan ja haki tasapainon jaloilleen. Jäisi nähtäväksi, mitä se seuraavaksi halusi tehdä. Joko mennään kunnolla tai ei mennä ollenkaan, sen mielipiteen Yana Honawille näytti. Toisella olisi aikaa tehdä vielä jotakin, mutta jos se ei halunnut, ei sitten. Ei Yanakaan tiennyt, mitä halusi.