Yksinäinen mustavalkoinen

|Saapi liittyä ihan vapaasti mukaan Olisi jopa suotavaa.|

Mustavalkoinen susinaaras jolkotteli rauhallisesti tiheähkön metsän keskellä. Sillä oli selvästi määränpää. Lunta satoi hiljakseen peittäen Midin jäljet. ”Se on tuolla”, Mid sanoi itselleen.
Pienehkö ja kitukasvuinen puu oli Midin määränpää. Mid pysähtyi ja vilkaisi taakseen; `Ei ketään, onneksi` se ajatteli. Mid pujahti juurien välistä puun alle suojaan lumisadetta. ”Tämä on minun paikkani”, Mid sanoi puulle. ”Onneksi olet olemassa, muuten olisin ihan yksi. Ei ketään muuta kiinnosta minun murheeni”, Mid jatkoi. Mid kävi makuulle, sen piilopaikka oli täydellinen. Kukaan ei nähnyt sitä, mutta Mid näki jos joku tulisi tai menisi ohi.

Tämä puunjuurakko oli Midin suojapaikka ja puu Midin mielestä kuunteli sitä, jopa vastasi sen kysymyksiin. Mid painoi valkean kuononsa ristissä olevien etutassujensa päälle ja sulki silmänsä. Se kuunteli metsän ääniä, tuuli humisti puita ja lunta satoi hiljalleen maahan, välillä kuului tumahdus kun puun oksista putosi lunta. Mid nautti luonnon äänistä, ne rauhoittivat sen mieltä. `Olisipa jo silti kevät`, Mid ajatteli, se rakasti kevättä, luonnon heräämistä vihreyteen. Talvi oli kuitenkin alkanut, Mid ei sitä laittanut pahakseen. Kuhan lumisade hellittäisi Mid ajatteli lähteä katsomaan josko saisi itselleen aamupalaa, sen oli nälkä. Mid vaipui kevyeeseen uneen, sitä väsytti., niin paljon sitä oli jännittänyt tavata lauman johtaja ja kysyä sen suostumusta liittyä Joutsenklaaniin. Midin yllätykseksi johtaja oli hänet hyväksynyt ja antanut onnea tuomaan kaksi harmaata nuoren joutsenen sulkaa, jotka Mid heti kiinni oikean korvansa taakse.

Mid hätkähti, hän oli nukahtanut. Ensinmäiseksi Mid tarkisti ettei mikään ollut yllättänyt häntä. Ketään ei näkynyt missään, lumisadekkin oli lakannut. Mid nousi ylös ja venytteli pitkään ja hartaasti. Varovasti se asteli ulos pesästä ja teki muutaman valtavan loikan eteenpäin. Se ei halunnut että kukaan tietää sen salaisesta paikasta. Mid lähti jolkottelemaan eteen päin ja koitti samalla nuuskia itselleen saalista. `Tuosta on mennyt hiiri`, Mid ajatteli. Se kuitenkin jätti hiiren rauhaan, Mid halusi rusakon, sen lempiruokaa. Ihan kuin henget olisivat kuulleet sen toivomuksen, sen edessä n.10m päässä oli rusakko, joka selvästi oli loukannut toisen takatassunsa, siitä tuli verta. Mid varovasti hiipi lähemmäs ja lähemmäs. Mid jännitti jokaisen lihaksensa ja ryntäsi kohti rusakkoa saavuttaen sen nopeasti. Rusakko lähti myös juoksuun, koitti karata Midin lähettyviltä. Mid teki suuren loikan kohti rusakkoa, mutta Midin epäonneksi rusakko hypähti juuri sivulle ja Midin loikka meni ohi. Mid ei luovuttanut vaan jatkoi rusakon jahtaamista. Rusakkoa alkoi selvästi vaivaamaan sen kipeä takatassu, se yritti kovasti mennä piiloon ja eksyttää sen mielestä ärsyttävän suden. Mid kyllä tiesi rusakoiden metkut, kun niitä oli tullut jahdattua useampi vuosi. Mid teki loikan kohti rusakkoa. Midin onni oli kääntynyt, se sai tassunsa rusakon kipeän jalan päälle. Rusakko päästi kimeän äänen, sitä oli sattunut. Mid puri sitä nopeasti kaulaan ja päästi rusakon tuskistaan.

Se otti sen suuhunsa ja jolkotteli pois tapahtumapaikalta, jotta saisi syödä rauhassa saaliinsa. Mid näki kauempana suuren litteän kiven, sen päällä oli hyvä pitää ruokatauko. Mid laski rusakon kiven päälle ja alkoi syödä sitä rauhallisesti. `Onpas hyvää`, Mid ajatteli. Rusakosta ei jäänyt muuta kuin pää, nahka karvoineen sekä häntä, kun Mid täytti siitä vatsansa. Midin valkoinen osa kuonosta oli muuttunut punaiseksi. Kevyesti se loikkasi pois kiven päältä. Mid putsasi kuononsa puhtaan valkoiseen lumeen. Midiä alkoi leikittämään ja se alkoikin kieriä lumessa. Höpsöpuuskan mentyä ohitse, Mid istahti lumeen ja katseli ympärilleen. Puita, puita ja lisää puita. Ei mitään liikettä vai oliko sittenkin?

//Anteeksi kesto, oli kaikennäköistä meneillään.. Mutta nyt saavun seuraksesi!//

Lumisateen vihdoin loppuessa, lähti klaanin kotipesältä kävelemään musta susi. Pienesti takajalkaansa ontuen tämä käveli eteenpäin kahlaten lumessa, omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Tämän oli ollut pakko päästä kävelemään nyt, kun aina sateiden aikaan, oli se sitten vesi- tai lumisadetta, niin loukkaantunutta jalkaa alkoi särkeä, eikä siihen auttanut muu kuin liikkuminen. Aikaisemmin ei ollut viitsinyt lähteä kun oli pitänyt hetki vahtia pentuja, ja sitten lumipyry olikin ollut niin sankkaa että oli parhainta odottaa sen laantumista.

Ja nyt sen laantumsin jälkeen susi vain jatkoi kävelemistä. Ei tällä mitään määräänpäätä oikeastaan ollut. Samalla kun tämä käveli, oli uroon keskittyminen luonnossa tämän ympärillä. Pitäisi aina olla valppaana siltä varalta että henget antaisivat jonkin merkin jostain. Lumi narskui suden tassujen alla ja takertui pienesti turkkiin, muodostaen pieniä lumipalloja karvojen päihin.

Äkkiä veren haju sai uroksen kohottamaan päätään hieman korkeammalle ja keskittymään ympäristöönsä, yrittäen paikantaa hajua. Veren hajun lisäksi paikalla oli tutun suden haju.. Ei vain osaa vielä sanoa kenen. Jonkin aikaa matkaa jatkettuaan Chaska päätyi paikalle jossa naaras oli jäniksen tappanut, ja hieman leikkinyt. Uros seisahtui muutaman metrin päähän naaraasta ja kallisti päätään. Ei ihme ettei ollut tunnistanut hajua. Kyseessä oli vasta uusi klaanilainen. Uros ei sanonut mitään, odottaen että toinen aloittaisi keskustelun.

//Eipä mitään, kiireitä itse kullakin, pääasia että saavuit//

Mid käänsi päätään ja sen taakse muutaman metrin päähän oli ilmestynyt musta susi. Mid nousi seisomaan, kääntyi ja perutti askeleen jos toisenkin jättäen turvavälin suteen. Mid katseli ihmeissään sutta joka kallisti päätään. Susi oli paljon Midiä isompi, se herätti pelkoa että kunnioitus naaraan kehossa.
-"Kuka sinä olet?" Mid kysyy kylmällä äänen sävyllä.

Silti Mid ottaa vielä pari askelta sivulle ja taaksepäin nähdäkseen suuren suden kyljen paremmin. Mid oli jopa hieman kateellinen uroksen tuuheasta turkista, naaraas alkoi tulla hieman kylmä oltuaan niin kauan paikallaan katsellessaa metsää. Midin huomio kiinnittyi myös repaleiseen korvaan. Siitä Mid viimeistään tiesi että jos kyseinen uros päättäisi hyökätä olisi Mid todella alakynnessä. Naaras ei voinut muuta kuin toivoa että vieraalla sudella olisi vain ystävällisiä ajatuksia ja elkeitä. Mid painui hieman alaspäin ja jännitti lihaksensa. Naaras koitti piillottaa tunteensa, varsinkin pelkonsa. Mid oli valmiina puolustautumaan kuin pakenemaan paikalta, jos uros tekisi yhdenkin väärän liikkeen. Naaran mielestä edessä seisova suuri ja musta susi oli kuin unen pahin painajainen.

Uros kohotti kevyesti kulmaansa naaraan kysyessä kuka oli. Eikö se muistanut edes klaanin shamaania? Tosin eipä Chaska ollut muistanut tuota naarastakaan, joten eipä tämä voinut sitä syyttää. Se siis mahtoi olla todella uusi klaanissa.. Tästä kieli myös naaraspuolisen suden varautunut käytös ja jännittynyt liikahtelu. Joten uros rentoutti itsensä, ja antoi korviensa kohota aivan pystyyn, ystävälliseen eleeseen. Vaikkei Chas juurikaan välittänyt seurasta, ei tämä silti halunnut aiheuttaa naaraalle pelkoa.

"Olen Chaska, klaanin shamaani. Ja sinä olet?"
Uros heilautti häntäänsä pienesti, istuen sitten alas lumelle ettei näyttäisi aivan niin suurelta toiseen verrattuna.